Länsi-Uusimaa on maatalousvaltaista aluetta, jossa on myös paikoitellen paljon asutusta ja rakennettua infrastruktuuria. Metsiä ei ole paljon jäljellä, joten niiden hyvinvoinnista on pidettävä huolta. Kaikkien metsien ei tarvitse olla luonnontilaisia, mutta ne voivat olla luonnonmukaisia. Nykymetsätalouden tapa hoitaa metsiä yhdessä metsäteollisuuden kyltymättömän raaka-ainehankinnan kanssa on synnyttänyt tilanteen, jossa metsistä otetaan puuta kestämättömällä tavalla.

Yksittäisiä metsänomistajia ei voi syyllistää syntyneestä kehityksestä. Suomalainen tapa hoitaa metsiä on harvinaislaatuisesti saatu lähes sertifioitua ja monopolisoitua metsänhoitoyhdistysten ja metsäteollisuuden toimesta lähes ainoaksi tavaksi hoitaa metsiä jo vuosikymmenten ajan. Onneksi on ollut myös lujatahtoisia ja itsepintaisia metsänomistajia, jotka ovat vastustaneet tätä järjestelmää ja kieltäytyneet metsien avohakkuuseen keskittyvästä metsänkasvatuksesta.

Yksityisen omistuksen suojaa on kunnioitettava, eikä metsänomistajia pidä pakottaa muuttamaan vallitsevaa käytäntöä. Taloudelliset kannustimet toimivat tällaisessa tilanteessa parhaiten. Luotettavien tutkimusten mukaan metsän ns. jatkuva kasvatus tuottaa pitkällä aikavälillä enemmän pääomaa omistajalleen kuin avohakkuuseen tähtäävä kasvatusmenetelmä.

Myös hiilennieluihin ja päästökauppaan liittyvä ansaintamalli on tulevaisuutta. Taloudellisen hyödyn lisäksi on myös tärkeää nähdä, että luonnonmukaisemman metsän tuottama virkistys-, marjastus-, sienestys- ja metsästyshyöty on moninkertainen verrattuna päätehakattun ja äestettyyn metsään. Tärkeimpänä hyötynä kuitenkin on metsän monimuotoisuuden säilyttäminen sekä toimivan ja ekologisen ympäristön ylläpitäminen eläimille ja kasveille.

Kunnat ja seurakunnat, jotka ovat merkittäviä metsänomistajia, voisivat olla näyttämässä esimerkkiä kestävästä metsänhoidosta. Jonkinlaisia tukimuotoja tulisi harkita, jotta monimuotoista metsänkasvatusta voitaisiin lisätä.