Demokratia ei ole vain oman näkemyksen hyväksymistä

Inkoon kunnanvaltuusto 13.1.25 päätti kunnanhallituksen esityksen mukaisesti siitä, että kansanäänestystä ei järjestetä terästehtaan sijoittumisesta Inkoon Joddböleen. Päätös tehtiin laajalla enemmistöllä yli puoluerajojen. Kansanäänestystä vaatineiden keskuudessa päätös on nostanut väitteitä siitä, että demokratia on kuollut ja poliitikot eivät osoittaneet tarvittavaa nöyryyttä tässä asiassa. Totuus on kuitenkin se, että vain noin 5 % Inkoon äänioikeutetuista asukkaista oli tätä äänestystä vaatinut. Päätös tehtiin kaikkien demokratian sääntöjen mukaan selkeän enemmistön turvin.

Joulukuussa julkaistu Ympäristöarviointiselostus (YVA) kuvaa kattavasti terästehtaan vaikutusta ympäristöön ja ihmisten elämään. Mikään teollinen laitos ei voi toimia ilman mitään päästöjä, mutta suunnitellun laitoksen on arvioitu toimivan puhtaammin kuin mikään terästehdas aikaisemmin.

Toteutuessaan hanke toisi hyvinvointia valtaosalle inkoolaisista. Tehdyt selvitykset osoittavat työpaikkojen, verotulojen ja uusien asukkaiden määrän kasvua. Tärkeintä on kunnioittaa demokratiaa ja valittujen edustajien päätöksiä – siitäkin huolimatta, että oma näkökulma ei aina ole voittavalla puolella.

Timo Kallio

Kannatan kokoomuksen keskeisiä arvoja, kuten yrittäjyyttä ja sitä, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa omaan menestykseensä. Järkevä ja tasapainoinen talouspolitiikka takaa varmimman hyvinvoinnin kuntalaisille. Jakaminen on jaloa, mutta vielä jalompaa on tuottaa sitä jaettavaa. Myös kaksikielinen Suomi ja Inkoo ovat minulle tärkeitä asioita.

seuraa minua

© 2026 Timo Kallio. Kaikki oikeudet pidätetään.