Kaksikielinen Suomi

Nuorena ei tule ajatelleeksi eikä tiedä, kuinka paljon muita kieliä kuin omaa äidinkieltään tulee elämässään tarvitsemaan. Olen kasvanut ja käynyt koulua täysin suomenkielisessä ympäristössä Hattulassa ja Hämeenlinnassa.

Ruotsin kieleen suhteeni on syntynyt 7. luokalla kuten kaikilla muillakin suomenkielisillä. Vaikka en kovasti pitänyt ruotsin kielen opiskelusta, jotenkin alitajuntaisesti pidin ruotsin kielen opiskelua tärkeänä – siis pakollisena pahana. Olen aina pitänyt ruotsin kielen merkitystä suurena, koska se on ollut meille silta länteen. Pohjoismainen yhteenkuuluvuus on ollut Suomelle tärkeää ja ruotsin kieli on ollut pääsylippumme sinne. Suomen kieli on rikas, elävä ja moniulotteinen kieli, mutta pohjoismaisesta kielikulttuurista se on mahdollisimman kaukana. Sen vuoksi myös meidän suomenkielisten on ollut tärkeä oppia ruotsia, jotta voisimme tuntea yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä muiden Pohjoismaiden kanssa. Sen takia olen ollut vakaa ns. pakkoruotsin kannattaja.

Ruotsin kieleen minulle on muodostunut suhde, joka poikkeaa kaikista muista kielistä. Kuten tuossa alussa kirjoitin, niin nuorena ei voi tietää vielä kuinka paljon vieraita kieliä voi joutua tarvitsemaan. Ruotsin kielen osaaminen on tehnyt mahdolliseksi uskomattoman paljon sellaista, mikä ilman kielitaitoa olisi jäänyt kokematta. Ruotsin kieli on mahdollistanut yhteydenpidon pohjoismaisiin kollegoihin opiskeluaikana ja myöhemmin osallistumisen ammatillisiin koulutuksiin Ruotsissa. Toden teolla tarvitsin ruotsin kieltä, kun ostin hammaslääkärin vastaanoton Tammisaaresta sekä myöhemmin Hangosta ja Virkkalasta. Kieltä oppii vain puhumalla. Toki kieltä oppii paljon myös lukemalla ja radiota kuuntelemalla, mutta kohtaaminen toisen ihmisen kanssa syntyy vain kommunikaation kautta. Ilman kielitaitoa tämä ei olisi ollut mitenkään mahdollista.

Elämä siirtyi enemmän ja enemmän läntiselle Uudellemaalle. Ostin vanhan maatilan Inkoosta, jonka sitten kunnostimme. Tapasin suomenruotsalaisen puolisoni työn merkeissä ja saimme yhteisen lapsen. Kaikki tämä on ollut mahdollista paljolti sen ansiosta, että on osannut ruotsia. Kielitaitoni ei ole erinomainen, mutta en pelkää käyttää sitä ja tulen sillä toimeen. Kaksikielisen perheen arki tuntuu hyvältä. Ruotsin kieli on vaikuttanut elämääni paljon ja antanut paljon sellaista, josta olisin jäänyt paitsi ilman kielitaitoa. Kaksikielinen Suomi on todellakin meille rikkaus, jota pitää vaalia ja edistää. Samanlainen rikkaus on myös se, kun lapsista tulee kaksikielisiä. Kaksikielisyyden arvon ymmärtää todella silloin, kun joutuu tekemään vuosien työn kielitaidon saavuttamiseksi.

Tunnen suurta kiitollisuutta ruotsin kieltä kohtaan. Eikä vähiten sen vuoksi, että se on antanut minulle työtä ja rakkaan kaksikielisen perheen.